sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Siinä se ny on!



Perjantaina töiden jälkeen matka suuntautui kohti venemessuja, tärkeimpinä tehtävinä moottorin osto ja patjojen kankaiden valinta.
Ensimmäisenä tie vei Tapimerin osastolle jossa teimme sitten (TOIVOTTAVASTI) sen vihoviimeisen moottorivalinnan seuraaviksi purjehduskausiksi. Vaihdoimme varauksen kymppiheppaisesta isompaan. Nyt TiMiin on tulossa Nanni Kubota 2.14.

Moottorista tulee lasku siinä vaiheessa kun se on asentajalle luovutettu. Tiinan asentajan kanssa listaamista varaosista saimme myös tarjouksen. Näiden osien kanssa edetään menekin mukaan. Listassa oli muun muassa polttoaine- ja vesiletkuja. Ei tarvitse ostaa kuin sen verran kun menee. Se veloitetaan mitä kulutetaan. Potkuri näytti kuvan perusteella hieman kapeaposkiselta. Uusi 15"x10" leveämpi potkuri tullaan asentamaan samaan aikaan. Eipä mene sitten koneen tehot hukkaan.

Sinä päivänä kun TiMi lasketaan vesille, soitto Tapimeriin riittää niin takuulappu leimataan. Sitten vasta alkaa takuu juoksemaan.

Tilausvahvistukseen nimi ja yhteystiedot. Kilisteltiin moottorinosto-oluet ja jatkoimme hymyssäsuin kohti seurtaavia osastoja.

Patjakankaitahan sitä alunperin piti messuille ainoastaan tulla katsomaan. Nyt se jäi vähän toissijaiseksi moottorihässäkän takia. Onneksi tähänkin oli Tiinalla ollut mahdollisuus jo paneutua edellisellä messureissullaan. 

Löytyi kellanvihreä, oikein raikkaanvärinen kangas - itseasiassa kaksi erilaista. Josko salongin selkänojat päällystettäisiin hillitysti kuvioidulla kankaalla.  Näyttää ainakin suunnitelmissa erittäin hyvältä. Pyydettiin tarjous koko patjaston uusimisesta. Odotellaan tarjouksia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti