Huhhuh, mitkä
viimeiset kaksi kuukautta.
Veneellä
lähestulkoon joka päivä 6 - 8 tuntia
työpäivien päätteeksi. Siitä suoraan kotiin ja unten maille. Blogin
kirjoittaminen on jäänyt lähes kuukaudeksi, ei nyt unohduksiin mutta ihan vaan kirjoittamatta.
Nyt kirjoitetaan
mitä on tullut tehtyä ja huomenna loput
Tiistai 5.5 Köydet pesuun.
Tiistaiksi olimme
varanneet taloyhtiön pesutuvan, jossa tarkoituksena oli pestä niin köydet kuin
sprayhoodikin. Tämä työ kannatti! Kun
lopputulos oli nähtävissä niin eipä ollut enää
tarvetta kaikkia köysiä
uusiakaan.
Kannattaa pestä
köydet kerran kaudessa. Hyvää jälkeä ja köydetkin kestää varmasti pitempään.
Keskiviikko 6.5. KoPun vartiovuoro.
Iltakahdeksasta
aamukahdeksaan pursiseuran vartiossa. Mielenkiintoinen urakka. Veneitä oli jo
kourallinen laiturissa. Tehtiin vartiointiin kuuluvat tehtävät. Valoisaan aikaan siirsimme maston nurmikentälle tellinkien päälle odottamaan seuraavan päivän
puhdistusta/kunnostusta. Onneksi teimme sen tässä vaiheessa kun kentällä vielä
oli tilaa.
Torstai 7.5. Maston puhdistusta. Köysien mittausta.
Masto pestiin, irroiteltiin vanhat tarrat tärpätillä, kuivattiin ja käsiteltiin Hempelin Aluprotectilla. Kaikki vantit ja vaijerit, kuten myös Furlex, tarkastettiin silmämääräisesti. Furlexin prefeeder oli jo niin
hajalla, että päätimme uusia siihen uuden kumiköyden.
Vanhat fallit ja muut köydet irroitettiin ja tilalle laitettiin
lippusiimaa. ON sitten helpompaa ohjata uudet fallit maston läpi.
Perjaintai 8.5. Rekisteritunnukset TiMiin.
Siirtotarrojen
kiinnitystä tiedossa ennen vesille laittoa. Olihan tässä vielä päivä jäljellä.
Telakalla tämä onnistuu paremmin kuin vedessä.
Rekisteritunnukselle löytyi
varsin hyvä paikka sitlooran ulkoreunalta vinssin alta. Molemmilta puolilta
mittaus ja merkintä keskikohdalle ja tarran laittoon. Kunhan tunnukset vain saa
suoraan niin itse siirtotarran laitto on yksinkertaista. Hiukan pesuaineella
terästettyä vettä pintaan ja tarra tiukasti pieni osa kerrallaan kylkeen
kiinni. Parkkimittari oli oiva apu kiinnityksessä. Numeroiden kohdalta on syytä painaa kunnolla. Kun tarra
on kokonaan paikoillaan, voidaan tarran päällys irroittaa.
Siistiä tuli.
Lauantai 9.5.
TiMi vesille
Hulabaloopäivä!
Täysin kellotettu minuuttiaikataulu lauantaille klo 9:30 - 21:00. Aamulla Hyvinkäälle Hyvinkään
slalomseuraan ensi talven seuravaatteiden sovitukseen, sieltä Marnelaan
ostamaan uudet fallit isoon, genuaan kuin spinnuunkin, sieltä Herttoniemen
McDonaldsin ja kodin kautta Warehouselle
hakemaan loput tarvikkeet. Vielä kanisteri täyteen dieselillä ennen kuin ajettiin Jätkäsaareen
sitä kevään odotetuinta taskia suorittamaan eli päästämään TiMi omaan
luontaisempaan elementtiinsä.
Marnelasta ostimme dyneemaa isopurjeen ja genuan falliin. Spinnuun ostettiin ihan normaalia
polesteriköyttä - saa olla hieman venyvämpää. Spinnulla kun on taipiumusta
silloin tällöin riuhtaista joten venyvä köysi on tässä parempi kuin vaijerin
venymän omaava dyneema. Furlexin kumiköysi ja laiskajaakon köydet.
Jätkässä odotti kova
tuuli, 9 m/s... Harmajalla puuskissa 11m/s. Tuuli suoraan etelästä - suoraan
laskulaituria päin.
Osaa laskussa
olevista jännittää uskaltaako tässä
venettä ollenkaan laskea. Todettiin siihen vain, että jos Karttunen (veneen noston
suorittaja) ylipäätään laskee veneet tässä kelissä, ei meilläkään pitäisi olla mitään syytä
jänistää.
Eipä Karttusta tuuli hetkauttanut. Lasketaan veneet keula etelää kohti Jätkäsaaren laiturin toiselta reunalta.
Paukkuliivit päälle
ja nostoliinat kiinni. TiMi nousi yhtä nätisti kuorma-auton lavelle kuten
syksylläkin. Hieman tuuli otti kiinni laskussa, mutta köysillä tiukaten homma
sujui luontevasti. TiMin ollessa laiturin reunalla (kolmisen metriä merenpinnan
yläpuolella), hyppäsimme kyytiin valmistautumaan starttiin.
TiMi veteen, kone
käyntiin. Tiina irroitti nostoliinat Karttusen pitäessä peräköydestä kiinni.
Kun liinat oli irti, oli aika pistää lisää kaasua jotta päästään matkaan. Mutta
ei se ihan mennytkään kuin piti. Vaihde oli vapaalla ja ennenkuin tämä
huomattiin, oltiin jo aika lähellä laiturin betoniseinää. Onneksi tämän kokoisen
veneen vielä pysäyttää lähes vauhdittomana ihan käsin . Vaihde päälle. Kaasu
eteen ja kothi Melkkiä ja Koivusaarta!
Kyllähän tuo tuuli
tuntui matkalla, mutta menoa se ei haitannut. Annettiin uuden moottorin jauhaa
hiljaisilla kierroksilla koko matkan ajan. Mikäs kiire meillä. Noin tunti
Jätkästä irtautumisen jälkeen olimme omassa laiturissa paikassa #137. TiMin
luukut kiinni, taksilla Jätkään hakemaan auto ja kotiin.
Illalla saunan jälkeen vielä
lasilliset punaviiniä ja köytöksiä tekemään laiskajaakkoihin. Opetellaan tässä
vielä kunnolla pleissaamaan ja tekemään rihmokset & köytökset niin, että
siitä vielä olisi muillekin tutuille hyötyä. Perhontekotaidot ja -välineet auttoivat: ainakin lopetussolmut & lakkaus tuntuivat päteviltä niin tässä työssä kuin lohiperhonkin kanssa toimiessa.
Sunnuntai 10.5. Uudet köydet paikoilleen.
Launataina
Marnelasta ostetut köydet löysivät uuden sijoituspaikkansa. Prefeederin köyden
laitossa ei siinäkään kauaa aikaa kulunut.
Uusi maston kaulus paikoilleen,
saalingit kiinni ja päihin uudet
muoviruuvien korvaajat.
Minna kävi
tutustumassa veneeseen. Hän tekee meille uudet patjat. Tiina tilasi Italiasta
haluamamme kankaat ja Minna hoitaa meille vaahtomuovit. Leikataan ne itse
muotoon.
Virolaisesta
yrityksestä kun ei kuulunut mitään, niin piti ottaa ohjat omiin käsiin. Niinhän
se aina parhaiten hoituu.
Maanantai 11.5. Maston nosto
Syksyllä tekemän
tarkastuslistan läpikäynti. Masto lähemmäs laituri osottamaan nostovuoroa.
Tällä kertaa nosto suoritettiin autolla ja täytyypä todeta että hintaansa
nähden (0,3PY) nosto on sen verran sujuvaa ettei muuta tapaa enää meidän
purjehdusperheessä tunneta.
TiMi laituriin
kiinni ja masto autolla ylös. Ekblad (noston suorittaja) käveli salonkiin ja
laski maston paikoilleen. Vantit kiinni ja TiMi takaisin omalle paikalleen.
Furlex paikoilleen ja vanttien kiristys käsikireyteen. Villen kanssa tehdään
maston trimmaus seuraavalla viikolla.
Mastonkaulus oli
kuin tehty paikoilleen. Mikäs tässä ollessa.
Tiistai 12.5 Sammuttimien tarkistus
Töiden jälkeen
KoPuun tarkastuttamaan sammuttimen toimivuus ja hyväksyttämään sammutin tälle
kaudelle. Katsastuksessa tulevat varmistamaan että sammutin on kunnossa ja
käynyt tarkastuksen läpi.
Hyvin sammuttimemme
suoritui testistä - läpi meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti